Päätin että Jouluntulon kunniaksi uusi blogini saa olla punainen.

Joulu on niin ihanaa aikaa, että en meinaa malttaa olla ihan vähän jo hössöttämättä sitä!!! Olen jo kovasti keramiikkatonttuja savipajalla väsäillyt, ja pikkuhiljaa salaa vilkuillut piparkakkutalon mallejakin....

Surullista, että vaikka mielestäni aloitan Joulun odotuksen vuosivuodelta aikaisemmin, niin joka vuosi se tulee silti yllättäen! Ja ainakin lapsen joulukalenterin värkkäily jää aina marraskuun viimeiseen iltaan! Tänä vuonna niitä on meillä kaksi tehtävänä. Perheemme on saanut uuden jäsenen, kun vihdoin pääsimme yhteisymmärrykseen siitä millaisen koiran haluamme ja minä voitin 6-0 ja päädyimme hankkimaan saanukan Viipurinkoirat ry:n kautta. Ja lopputulos oli mainio,  parempaa hauvaa emme olisi voineet saada! Saana on kyllä ehdottomasti maailman paras koira! Nioin, saanalle siis askarrellaan ihan oma joulukaenteri!

Ekaluokkalaisen äitinä joskus mietityttää, että onko ekaluokkalaiselle tarpeellista hankkia kännykkää? No myöhäistä rutista kun Milla on nyt sellaisen saanut. Neiti soittelee sillä hyvin ahkerasti, ja puheaika saattaa loppua millähetkellä hyvänsä. Hän ilmoittaa viimeisellä välitunnilla Timolle, isäpuolelleen että kohta pääsen koulusta, tuletko hakemaan. Minulle hän soittaa, että -Äiti hei, minä olen nyt päässyt koulusta ja Timo on tulossa mua hakemaan. Samassa yhteydessä pitää kertoa kuka sanoi koulussa mitäkin ja kenen kanssa on leikitty ja mitä ope oli sanonut ja mitä oli liikunnassa tehty. Tärkeitä asioita kaikki. Epäselvyyksien välttämiseksi kerrottakoon, että me kyllä tiedämme mihin aikaan Milla pääsee koulusta, hänestä on vain hauska ilmoittaa siitä.  No Tyttäreni on minulle kuitenkin maailman rakkain, on ihan sama miten paljon hän puhelimellaan soittelee, olemme sopineet, että lisää puheaikaa ei tipu kuin manulle illallista vaan neiti joutuu ansaitsemaan pienillä kotitöillä puheaikaa. Jännittävää nähdä mitä tapahtuu kun jaaritteluaika loppuu....

Elämme siis uusperheessä, avomieheni Timo on oikestaan kyllä vanha kaverini jo nuoruusvuosilta, ja lapsuudenkotini on hänen lapsuudenkotinsa "melekein naapurissa". Käytännössä olemme tunteneet toisemme ainakin viitisentoista vuotta. Mutta yhdessä on "leikitty" vasta parisen vuotta. Huvittavinta lienee, että joskus nuorempana olemme ihan etsimällä etsitty Timolle naista, enkä minä pöhlö nähnyt nenääni pidemmälle, tai näinhän minä, ja olin vähän ihastunutkin, mutta silloin elämässä oli muita tilanteita esteenä. Timo on kyllä minun elämäni tukipilari, tällaisen leijonaemon rinnalla on ehdottomasti seisottava jalatmaassa asteleva tyyni perusrauhallisuus, joka taas on toisaalta sopivasti seikkailija, jotta saan hänet sillointällöin puhuttua mukaan omiin hullutuksiini!;oD

Timo on kyllä ihan kauhean ihana ja rakas, parempaa miestä en voisi kuvitellakkaan. Elämäni ei aina ole ollut kovin yksinkertaista, ja aikoinaan en oikein enää edes uskonut että joskus vielä miehen löytäisin, saatika sitten että täydellisen! No, elämä vain on sellaista, että jos jostain luopuu, voi saada enemmän tilalle, ja minulle kävi juuri niin.

Olen tosiaan luonteeltani melko impulsiivinen, haluan tehdä monia asioita yhtäaikaa, ja yleensä siinä tuppaa käymään niin että ainakin yksi pullapelti palaa pohjaan. Ja joskus joku homma jää vähän puolitiehenkin....Mutta ehdotomasti olen hyvätahtoinen hömppä, harvemmin olen todella hankala, joskus kyllä. Intohimonani ovat käsityöt, askartelu, keramiikka ja ihmiset.  Rakastan ruuan laittoa, leipomista ja sisustamista. Tähän blogiin olen aikonut kertoilla paitsi kuulumisiani, niin myöskin tallettaa omia käsitöitäni, sekä kuvia harrastuksistamme.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin onellinen kaikista niistä ihmisistä ja asioista, joita elämä on vastaani viskonut, mutta kiitollisin olen niistä, jotka ovat jääneet elämäni kantaviksi ja onnea antaviksi ja rakastettaviksi elementeiksi.